Harjoitustilamme ovat laajennuksen myötä yhdet Suomen parhaista, joten uusille ja innnokkaille nostajille on tilaa.
Uudet punttikoululaiset ovat tervetulleita harjoittelemaan maanantai– ja torstai–iltaisin klo 18 –19.
Kalajokinen painonnosto on saanut tunnustusta ja menestystä valtakunnallisella taholla. Suomen Painonnostoliitto valitsi Antti Vihelän vuoden 2002 painonnostovalmentajaksi Suomessa. Painonnosto on viime vuosina ollut Junkkareiden menestyksekkäin laji, mitä tulee arvokisamitalien määrään. Arvokisamenestystä on saavutettu kaikissa ikäluokissa, niin tyttöjen kuin poikienkin ansiosta.
Tämän vuoden syyskuussa Junkkareiden painonnostojaosto isännöi jälleen kerran yhdet arvokisat. Tällä kertaa kyseessä ovat nuorten naisten ja miesten SM –kilpailut.
Painonnosto on monipuolinen ja turvallinen urheilulaji, jossa tarvitaan kaikkia fyysisiä, mutta myös henkisiä ominaisuuksia. Punttiharjoitusten avulla pidetään lihaksisto kokonais-valtaisesti kunnossa, mikä ehkäisee myös tuki–ja liikuntaelimistöstä johtuvia sairauksia.
Kaikki painonnostosta kiinnostuneet, niin tytöt kuin pojatkin ovat tervetulleita punttikouluun. Punttikouluohjaajina toimivat Timo Nauha, Miika Antti -Roiko ja Hannu Niemi. Hannu Niemi toimii myös Keski-Pohjanmaan piirin aluevalmentajana.
Lisätietoja asiasta antaa: Hannu Niemi puh. 0400-631 496 Timo Nauha puh. 044-5397 125
------------------------------------------------------------------------------------------------------------
|